JyväsRiihen ajankohtaista

JyväsRiihen yleiskokouksessa valittiin hallitus

JyväsRiihen yleiskokous valitsi maaliskuun lopulla yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2018. Lisäksi yleiskokous hyväksyi yhdistyksen vuoden 2017 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja vahvisti toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2018.

Liittymisjäsenmaksuna päätettiin kerätä 10 € henkilöjäseneltä ja 20 € yhteisöltä. Lisäksi vuonna 2018 kerätään vapaaehtoinen kannatusjäsenmaksu, joka on saman suuruinen kuin liittymisjäsenmaksu.

Hallituksen kokoonpano vuonna 2018

JyväsRiihen puheenjohtajana jatkaa Jari Halttunen Laukaasta. Varapuheenjohtaja valitaan hallituksen ensimmäisessä järjestäytymiskokouksessa.

Asukkaiden edustajiksi valittiin Päivi Pylkkänen (Jyväskylä), Eeva Happonen (Laukaa), Severi Parviainen (Muurame) ja Launo Järvinen (Uurainen) ja varajäseneksi Tarja Hyvönen.

Yhteisöjen edustajiksi valittiin Anna Sarkkinen (Japa ry), Mira Jalonen (Laukaan 4H), Jukka Rouhiainen (Muuramen Yrittäjät ry) ja Matti Kekkonen (Höytiän kyläyhdistys). Lisäksi yhteisöjen edustajien varajäseniksi valittiin Reena Laukkanen-Abbey (Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys), Mervi Rossi (Äijälän liikunta), Joonas Karhinen (Muuramen Innola ry) ja Harri Paajanen (Uuraisten Jokihaaran pvy).

Kuntien edustajiksi hallitukseen valittiin Sirkku Laurila (Jyväskylä), Janne Andersin (Muurame), Mia-Riitta Allik (Uurainen) ja varajäseniksi Kaisa Miettunen (Jyväskylä), Heli Peltola (Laukaa), Jenni Ahvenlampi (Muurame) ja Tiina Kuusanmäki (Uurainen).

Tutustu hallituksen toimintaperiaatteisiin ja hallituksen kokoonpanoon


Palaa otsikoihin