Viisi Leader-ryhmää rakentivat yhteistä tulevaisuutta

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke oli viiden Leader-ryhmän yhteistyö-hanke, jonka tavoitteena oli kehitettää paikallisen toiminnan prosesseja yhteistyössä muiden kehittämisorganisaatioiden, viranomaisten sekä paikallisten toimijoiden kanssa. Hanketta toteutettiin ajalla 1.1.2012-31.12.2014.

Hankkeen kaksi keskeistä arvioinnin ja analysoinnin kohdetta olivat: maaseudun kehittämisen tulokset sekä maaseudun kehittämisen nykyiset toimintamallit. Toimenpiteinä hankkeessa ovat erilaiset selvitykset ja analyysit alueen nykytilasta ja kehittämisen tuloksista, tulosten näkyväksi tekeminen ja johtopäätökset sekä ennakointi alueen tulevista kehittämistarpeista, menettelytapojen ja toimeenpanon kehittämistoimet sekä niiden ennakointi ja strateginen suunnittelu. Tavoitteena on siirtyä paikallisessa maaseudun kehittämisessä uudelle askelmalle toimimalla tehokkaammin ja syventämällä yhteistyötä. Tavoitteena on turvata asukaslähtöisen kehittämistoiminnan jatkuvuus myös tulevaisuudessa.

Hankkeen toteuttajina olivat:
Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry (koordinoija), JyväsRiihi ry, Maaseutukehitys ry, PoKo ry ja Vesuri-ryhmä ry.

Hanketta rahoittaa Keski-Suomen ja Pirkaanmaan ELY-keskukset ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.