Leader on rahoitusta, neuvontaa ja toimintaa paikkakunnan parhaaksi

Leader-ryhmä on rekisteröity yhdistys, joka kannustaa maaseudun asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään uusia työpaikkoja ja yrityksiä. Ryhmät laativat alueilleen paikalliset maaseudun kehittämissuunnitelmat, joita ne toteuttavat seitsemän vuotta kestävän ohjelmakauden ajan.

Leader-ryhmät rahoittavat yleishyödyllisiä ja elinkeinotoimintaa edistäviä hankkeita sekä yritystukia. Leader-rahoituksella voidaan tukea mm. yritysten  kehittämistä ja investointeja, kylien elinvoimaisuutta, harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälistä toimintaa. Näin lisätään maaseudun mahdollisuuksia ja vetovoimaa.  Ryhmät myös neuvovat tuen hakijoita hakemusten valmistelussa ja hankkeiden toteuttamisessa. Rahoitettavat hankkeet ja yritystuet valitaan kunkin ryhmän hallitukset alueensa kehittämisstrategian ja paikallisten valintakriteerien perusteella.

Suomessa on yhteensä  56 Leader-ryhmää, joista Leader VIISARI on yksi. 

Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta

Leader-rahoitus

Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta.

Leader-neuvonta

Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi.

Leader-toiminta

Leader-ryhmät kannustavat asukkaita kehittämään omaa elinympäristöään. Ryhmän toimintaan voi kuka tahansa osallistua.




Leader-toiminnan periaatteet

  • alhaalta ylöspäin lähestymistapa, jossa paikalliset toimijat määrittelevät toimintaa ja toteuttavat sitä
  • kumppanuus eli päätöksenteossa mukana paikalliset yhteisöt, julkiset tahot ja alueen asukkaat 
  • rajojen rikkominen eli tehdään sektorit ja organisaatiot ylittävää yhteistyötä asiaperusteisesti
  • alueperusteisuus eli ryhmä toimii itse määrittämällään alueella ja keskittyy oman alueensa rakenteisiin ja sen kehittämiseen
  • alueiden välisyys eli opitaan ja tehdään yhteistyötä yli oman toiminta-alueen sekä myös kansainvälisesti yli valtakunnan rajojen (Suomessa 56 ja EU:ssa 2100 LEADER -ryhmää)
  • innovatiivisuus eli toiminnalla luodaan jotain uutta, ei vain ylläpidetä vanhaa

Miehet pellolla.jpg