Maaseutukehitys ry:n säännöt

 

§ 1 Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Maaseutukehitys ry ja sen kotipaikka on Hankasalmi.

 

§ 2 Tarkoitus ja toimintamuodot

Yhdistys on paikallinen maaseudun toimija, jonka tarkoituksena on kehittää toiminta-aluetta yhteistyössä eri kehittäjätahojen kanssa, tavoitteena yleisten edellytysten luominen hyvälle työllisyydelle ja monipuoliselle yritystoiminnalle.  Yhdistys osallistuu toiminta-alueellaan Euroopan unionin ja kansallisten maaseudun kehittämisohjelmien toteuttamiseen.

 

Toiminta-alueena on Hankasalmen, Joutsan, Konneveden, Luhangan ja Toivakan kuntien muodostama alue.

 

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1. laatii toiminta-aluetta koskevan paikalliseen, omaehtoiseen toimintaryhmätyyppiseen maaseudun kehittämistoimintaan perustuvan kehittämisohjelman, ylläpitää kehittämisohjelmaa ja toteuttaa ohjelman mukaisia kehittämistoimenpiteitä,

2. on yhteistyössä asukkaiden, yritysten, yhteisöjen ja muiden organisaatioiden kanssa,

3. avustaa ohjein ja neuvoin kehittämisohjelmaan liittyvien toimenpiteiden toteuttamissuunnitelmien laatimisessa sekä voi osallistua myös muuhun vastaavaan toiminta-aluetta tai sen osaa koskevan kehittämistoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen,

4. järjestää toiminta-alueellaan koulutus-, neuvonta- ja tiedotustilaisuuksia,

5. toimii maaseudun kehittämisasioissa jäsentensä yhteistyöelimenä,

6. tekee aloitteita eri viranomaisille,

7. harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa,

8. tekee selvityksiä maaseudun kehittämiseen liittyvistä toimenpiteistä.

 

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja avustuksia.

 

§ 3 Jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä toiminta-alueella maaseudun kehittämisestä kiinnostunut yksityinen henkilö, oikeustoimikelpoinen yhteisö tai säätiö. Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet hakemuksesta. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.

 

§ 4 Liittymis- ja vuosimaksu

Yhdistys voi periä jäseniltään liittymis- ja vuosimaksua. Maksun suuruuden päättää vuosikokous.

 

§ 5 Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja kahdeksasta kahteentoista (8-12) varsinaista jäsentä sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenet. Hallituksen tulee edustaa tasapuolisesti yhdistyksen koko toiminta-aluetta ja hallituksessa tulee olla edustettuna, mikäli mahdollista, tasapuolisesti toiminta-alueen julkinen taho, yhdistykset sekä yksityishenkilöt.

 

Hallituksen jäsenistä on erovuoroisia vuosittain puheenjohtajan lisäksi kolmannes (1/3), kahdella ensimmäisellä kerralla erovuoroiset valitaan arvan mukaan. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.  Puheenjohtaja valitaan vuosittain vuosikokouksessa. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitukseen voidaan valita sama jäsen korkeintaan kuudeksi (6) toimintavuodeksi peräkkäin.

 

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolme hallituksen jäsentä sitä vaatii.

 

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.  Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.


§ 6 Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai hallituksen varapuheenjohtaja ja sihteeri yhdessä.  Hallitus voi antaa nimenkirjoitusoikeuden määräämälleen henkilölle.

 

§ 7 Tilintarkastajat

Yhdistyksellä on vuosikokouksen valitsema yksi varsinainen tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja.  Tilintarkastajat valitaan vuodeksi kerrallaan.

 

§ 8 Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta.  Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

 

§ 9 Kokousten koollekutsuminen

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus.  Vuosikokous ja ylimääräinen kokous kutsutaan koolle ilmoituksella paikallislehdissä, jäsenille lähetetyillä kirjeillä tai sähköpostilla jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään yksi viikko ennen kokousta.

 

§ 10 Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen maaliskuun loppua.  Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.  Kokous on pidettävä 30 päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.  Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei näissä säännöissä toisin määrätä,

1. se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä;

2. äänten mennessä tasan se mielipide, jota kokousten puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa, paitsi vaaleissa arpa;

3. sääntöjen muuttamista, yhdistyksen purkamista tai yhdistyksen omaisuuden pääosan luovuttamista koskevassa asiassa se mielipide, jota on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa äänestyksessä annetuista äänistä.

 

§ 11 Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus;

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa;

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;

5. esitetään tilinpäätös, hallituksen vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto;

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille;

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä mahdollinen liittymis- ja vuosimaksun suuruus;

8. päätetään hallituksen jäsenten ja varajäsenten lukumäärä

9. valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle;

10. valitaan hallituksen puheenjohtaja hallituksen jäsenistä;

11. valitaan yksi varsinainen ja yksi varatilintarkastaja;

12. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

 

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

 

§ 12 Yhdistyksen purkautuminen

Yhdistyksen toiminnan päättyessä ja yhdistyksen purkautuessa mahdolliset varat jaetaan yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen yhdistyksen toiminta-alueella.