Tarinoita maaseudulta

Palstalle kirjoittavat maaseutuohjelmasta rahoitettujen hankkeiden toimijat vuorollaan. Tarinoissa käsitellään ajankohtaista ja kiinnostavia asioita maaseutuun ja sen kehittämiseen liittyen – maaseudun yrityksistä ja yhteisöistä, kylistä, tapahtumista, työstä, maaseudun innovaatioista, oivalluksista ja arjen onnistumisista.



Tarinoita maaseudulta

Konginkankaan kehittämistyö on koottu hankepuuhun

Konginkankaan kyläyhdistyksen kehittämistyö on koottu hankepuuhun. Sen avulla aktiivista kehittämistyötä on esitelty niin ulkomailta kuin ympäri Suomea tulleille vieraille.

Konginkankaan entisen kunnan kuuden kylän yhteinen kyläyhdistys perustettiin 2008. Sen ensimmäisiä töitä oli kehittämishankehakemus Leader Viisariin kyläsuunnitelman tekemiseksi. Hanke rakensi kylien yhteistyön runkoa sekä loi yhteisen kyläsuunnitelman ja yhteiset kotisivut heti 2009. Siitä se lähti. Kyläyhdistys on toteuttanut kyläsuunnitelmaa aktiivisesti ja tavoitteellisesti ja päivittänyt sitä vuosittain. Osoitukseksi hyvästä työstä Konginkangas valittiin Keski-Suomen Vuoden Kyläksi 2011.

Hankepuu-1-page-001
Hankepuu kertoo Konginkankaan aktiivisesta kehittämistyöstä.

Kun kehittämistoimintaa on paljon…

Konginkankaan kyläyhdistys osallistui 2012- 2014 kansainväliseen Innovative Village -Leader-hankkeeseen. Konginkankaan hankepuu tehtiin keväällä 2014, kun Innovative Villagen kansainvälisiä vieraita odotettiin käymään ja mietittiin, kuinka heille pystytään esittelemään kyläyhdistyksen erittäin aktiivinen ja monipolvinen toiminta lyhyesti, selkeästi ja vieläpä englanniksi.

Ratkaisuksi kehitettiin hankepuu. Puun runko on kyläsuunnitelma ja oksat sen eri teemoja. Teemaa eteenpäin vievät toimet ovat omenoita. Muutama ”mätä omena” on hylättynä pudonnut maahankin. Oksat kurkottelevat kohti tulevaisuuden unelmia…  

Jestas sentään, eihän tässä itekään muistanut, mitä kaikkea on tehty!

- Hankepuu osoittautui menestykseksi. Tosi helppo ollut tämän avulla esitellä kylää ja missä kaikessa ollaan mukana. Tää on niin innovatiivinen ja informatiivinen, että se kiinnostaa ihmisiä, kertoo Esa Sällinen, kyläyhdistyksen puheenjohtaja.

Innovative Village -partnerit ilmoittivat suoralta kädeltä vievänsä idean kotiin. Konginkankaan valinta Keski-Suomen vuoden kyläksi 2011 herätti kiinnostusta kauempanakin, joten hankepuun avulla kylän kehittämistä on esitelty mm. vieraileville Leader-ryhmille.

Hankepuu toimi kylän kehittämisen avaamisessa myös omille kyläläisille, kuntapäättäjille ja rahoittajille. Koska toimintaa on ollut niin paljon, hankepuu toimii jopa kyläyhdistyksen aktiivien omana muistilistana.

Kyläyhdistyksen aktiivinen toiminta jatkuu. Kun kyläyhdistys päivitti hankepuun suomenkielisen version keväällä 2016, uusia omenoita tarvittiin parikymmentä. Päivitystä tuki Äänekosken maaseutumatkailun Leader-hanke.

Konginkankaan hankepuun hyödyt

Hankepuu kertoo kyläsuunnitelman sisällön tiiviisti ja havainnollisesti sekä omalle väelle että vieraille. Se myös esittelee ymmärrettävässä muodossa ne pitkät kehittämisketjut, joita monen teeman vieminen eteenpäin vaatii.

Hankepuusta näkyy hankkeiden luova hyödyntäminen oman kylän hyödyksi. Moni omena on syntynyt yhteistyössä jonkin hankkeen kanssa. Kylällä on ollut myös omia hankkeita.


 


Palaa otsikoihin